Suomen suurin häämedia järjestää jo koronavuoden kolmannet häämessut verkossa

“Ei häistä unelmointi ole loppunut”

Koronasta johtuvan sulkutilan keskellä starttaava Häämessut netissä antaa luvan haaveilla juuri oman näköisistä juhlista

Suomen suurimman häämedian päätoimittaja ja yrittäjä Sari Yli-Salomäki näki hääalan toimijoiden ja juhlaansa suunnittelevien parien ahdingon aitiopaikalta pian koronapandemian alkamisen jälkeen. Syntyi halu auttaa ja idea verkossa järjestettävistä häämessuista – viikonloppuna Haamessutnetissa.fi kuhisee jo kolmatta kertaa.

Lähipäivinä moni suurta rakkauden juhlaansa suunnitteleva morsian ja sulhanen naputtelee selaimensa osoiteriville Haamessutnetissa.fi. Perjantaina käynnistyvä verkkotapahtuma tarjoilee ideoita ja inspiraatiota juhlaan ja auttaa yhdistämään palveluitaan tarjoavat yritykset ja hääparit – maksutta kotisohvalla.

Digimessujen konsepti luotiin ja verkkoalusta rakennettiin ensimmäistä toteutusta varten neljässä viikossa keväällä 2020.

– Vuosi sitten olisi ollut vaikea uskoa, että 12 kuukauden päästä ollaan avaamassa jo kolmatta tapahtumaa – idea otettiin suorastaan rakastavasti vastaan, Yli-Salomäki iloitsee.

Myös messujen analytiikka vahvistaa Yli-Salomäen näkemystä. Ensimmäisten messujen aikana keväällä 2020 sivustolla vieraili yli 12 000 uniikkia kävijää ja syksyllä peräti 15 000 kävijää. Lisäksi some-kanavien yhteistavoittavuus on ylittänyt miljoonan molempien tapahtumien yhteydessä.

 

Tutustu messujen tarjontaan alla:

"Ensimmäinen loikka ideasta toteutukseen oli huikea, eikä siitä olisi millään selvitty ilman osaavia kumppaneita, kuten Brande, Digizer ja MySome, jotka ottivat haasteen empimättä ja innolla vastaan."

 

– Alkupaniikin hellitettyä korona innosti myös yrityksiä digiloikkaan, Yli-Salomäki kertoo. 

– Ensimmäiseen suomalaiseen digihäätapahtumaan viime keväänä osaston osti 200 näytteilleasettajaa, eikä suomalaisilla häämessuilla tai -tapahtumissa ole koskaan aikaisemmin nähty näin paljoa yrityksiä kerralla.

Myös syksyllä 2020 ja keväällä 2021 innostus on jatkunut ja mukana on ollut noin 130–150 yritystä. Samalla on Yli-Salomäen mukaan opittu uutta yhdessä, yritysten osallistuminen on muuttunut laadukkaammaksi ja osallistumiseen panostetaan enemmän. 

Messuilu sujuu vaikka villasukat jalassa

Kotoa käsin messuille osallistuminen on helppoa. Digimessut ulottuvat myös sellaisten ihmisten koteihin, joilla ei välttämättä olisi mahdollisuutta lähteä normaaleille häämessuille, vaikka koronaa ei olisikaan. Verkkotapahtumaan voi osallistua juuri sen verran ja silloin, kun se itselle vaikkapa töiltä tai lastenhoidolta sopii.

– Messukävijän ei tarvitse huolehtia lipuista tai ruuhkasta, eikä näytteilleasettajan roudata tavaroitaan paikan päälle. Messuilu kotisohvalla villasukat jalassa on aika mukavaa! Yli-Salomäki kuvailee.

Yli-Salomäen mukaan etämessuilla ohjelmalla on suurempi merkitys kuin ”läsnämessuilla”, sillä ohjelman seuraamiseen käytetty aika ei ole pois tuotteiden etsimiseltä tai osastojen katselulta. Molempiin on aikaa riittämiin, sillä verkkohäämessut kestävät kuusi päivää.

Aika näyttää, miten digimessujen vetovoima säilyy, kun perinteistenkin häämessujen ovet ovat taas yleisölle avoinna.

– Uskon että kolmen ensimmäisen tapahtuman aikana olemme jo löytäneet sellaisia tapoja toimia ja vaikuttaa, joita perinteisillä messuilla ei ole käytettävissä, ja joissa digimessujen vahvuudet piilevät. Perinteisillä messuilla on niilläkin omat vahvuutensa, ja odotan itsekin innolla sitä päivää, kun hääparien kohtaaminen messulattialla on taas mahdollista, tuottaja sanoo.

Haamessutnetissa.fi

Maksuton digitapahtuma yhdistää tuotteita ja palveluita etsivät hääparit ja -tiimit ja alan palveluntarjoajat.

Hääalan toimijat esittelevät palveluitaan verkkosivustolla, sosiaalisessa mediassa ja HäämessuTV:ssä. Ohjelmassa on mm. vinkkejä kihla- ja vihkisormusten valintaan, sujuvaan hääohjelmaan sekä vaikkapa perhejuristin Instagram live avioliiton talousvaikutuksista.

www.haamessutnetissa.fi