Kansainvälinen bisnes vain kolmen askeleen päässä

Kansainvälinen bisnes vain kolmen askeleen päässä

Kriisi on tilaisuus uuden kasvun rakentamiselle. Lue tästä, miten kansainvälisen markkinan avaus tehdään todeksi.

Onnistunut kansainvälistyminen voi rakentua vain vahvan perustan päälle. Siksi aluksi on koottava ymmärrys kohdemarkkinasta ja siitä, miten niillä kannattaa toimia.

Kansainvälistymisessä oikeasti olennainen tekeminen muodostuu kolmesta askeleesta.

Vakaalla pohjalla kotimaassa toimiva liiketoiminta on usein hyvä signaali potentiaalista kansainvälisillä markkinoilla. Liian usein aikaa ja resursseja tuhlataan kuitenkin vääriin toimenpiteisiin – toki voit investoida yli 100 000 euroa uuden vientimyyjän rekrytointiin, mutta kokonaan toinen asia on, onko se tavoitteidenne kannalta tehokasta.

Uusien markkinointimateriaalien teettäminen tai hyvänkään vientimyyjän rekrytointi ei ratkaise strategiaan ja kohdemarkkinan kannalta väärään liiketoimintamalliin liittyviä ongelmia.

Kansainvälistymisessä oikeasti olennainen tekeminen muodostuu kolmesta askeleesta.

 

1. Ensimmäinen niistä on ymmärrys

Millaiseen markkinaan olemme menossa? Mitkä ovat pelin säännöt?

Onnistunut kansainvälistyminen voi rakentua vain vahvan perustan päälle. Siksi aluksi on koottava ymmärrys kohdemarkkinasta ja siitä, miten niillä kannattaa toimia.

Uuden ymmärryksen rakentuminen tarkoittaa usein jopa perustavanlaatuisia muutoksia yrityksen strategiaan, bisneskonseptiin ja brändiin.

2. Ylivoima

Miten erotumme uudessa markkinassa? 

Kun ymmärrys on koossa, on aika jalostaa uuden markkinan vaatima tapa toimia. Kriittistä on myös varmistaa, että bisneksenne erottuu muista. Tehokkainta on testata tätä pilotoinnin ja palautteen keräämisen avulla.

3. Action – tehokas markkinoille meno ja pelin avaus

Kenelle myydään, missä ovat asiakkaat ja kuinka toimimme tehokkaasti uusissa verkostoissa?

Uusi liiketoiminta on totta vasta, kun se tehdään näkyväksi. Oman myyntitiimin rinnalla korvaamaton apu on uuteen markkinaan viritetystä verkostosta ja valmiiksi kartoitetuista potentiaalisista asiakkaista.

 

Haluatko tietää, miten voimme olla avuksi?

Tutustu Branden ja Export Makerin uuteen GIB™ -palveluun, jonka avulla avaat kansainvälisen markkinan nopeasti ja tuloksekkaasti.

Lue lisää: greatinternationalbusiness.com

 

Teksti: Annika Rantanen