Suomalainen CleanFlow -osaaminen vie maailman meriliikenteen uuteen aikaan

Maailma paremmaksi laiva kerrallaan

Clean flow. Sammet Dampers Oy:n menestystarina kiteytyy kahteen sanaan. Korulauseesta ei ole kyse, sillä yrityksen ytimessä on kovan luokan cleantech.

"Muutama kymmenen maailman suurinta laivaa päästää ilmakehään rikkiä lähes yhtä paljon kuin maailman koko autokanta."

Mikko Sammasmaa,
Sammet Dampers Oy

Clean flow -ajattelu kiihdyttää Sammet Dampersin kansainvälistymistä

Sammet Dampers Oy valmistaa muun muassa teollisuuden ja laivaliikenteen pakokaasupuhdistuksessa käytettäviä peltejä, joiden avulla parannetaan laitosten ja valtamerialusten energiatehokkuutta.

Vuonna 1984 perustettu yritys on kasvanut konepaja- ja insinööriyrityksestä clean tech -kumppaniksi. Tuotteista 90 prosenttia päätyy vientiin, osa suoraan ja osa suomalaisten asiakasyritysten kautta.

– Puhe clean flow’sta ei ole mitään hatusta vedettyä, vaan näiden prosessien parantamisella on valtava merkitys, Sammet Dampersin marketing manager Mikko Sammasmaa kertoo.

 

Kasvu vaati viestien kirkastusta

Jo 1990-luvulla alkanut kansainvälistyminen virisi uuteen vauhtiin keväällä 2019 Kiinaan avatun oman tuotantolaitoksen myötä.

Samalla kävi selväksi, että kasvu vaati harppausta myös strategian, brändi-ilmeen ja digitaalisuuden osalta.

– Meitä auttoi paljon se, että saimme ulkopuolista apua oman viestin sanoittamisessa ja jäsentämisessä. Tilanne on varmasti monelle kasvuyritykselle aika tyypillinen – ja silloin on tärkeää oivaltaa se, että tekemiseen tarvitaan ulkopuolista apua, Sammasmaa kuvaa.

 

“Brandella on niin konseptitason, sisältöjen tekemisen, visuaalisuuden kuin markkinoinnin asiantuntijoita –  ja siihen päälle kiinnostava ja hyvä tekninen alusta. Vastaavaa osaamista saa harvoin yhden katon alta.”

Mikko Sammasmaa,
Marketing Manager

Bisnesmuotoilutoimisto Branden kanssa Sammetin ydinviestit muotoiltiin kirkkaiksi niin strategian, designin kuin digitaalisuuden tasoilla. Näkyvimpänä yhteistyön ulottuvuutena toteutettiin Sammetin uusi digitaalinen ympäristö keväällä 2019.

– Bisnesmuotoilussa puhuttelevaa on etenkin ydinajatus siitä, että liiketoimintaa käsitellään kokonaisuutena, eikä vain jotain sen yhtä osa-aluetta, Sammasmaa luonnehtii.

Vähempään yrityksessä ei olisi tyydytykään.

– Alusta asti oli selvää, että pelkkä kasvojenkohotus ei tässä kasvuvauhdissa riitä. Halusimme päästä entistä paremmin kertomaan siitä, keitä olemme ja mihin olemme menossa.

sammet.fi

Teksti: Annika Rantanen